Työkonelasit

Työkonelaseille paras materiaali on kovapintainen polykarbonaatti.

Työkoneen laseissa tärkeintä on turvallisuus. Turvalasit saattavat joutua kovallekin kulutukselle. Työkonelasien pitää kestää koviakin iskuja.

Työkonelasit kovapintaisesta polykarbonaatista

Metsäkoneen, traktorin, kaivurin, trukkien ja esimerkiksi mönkijöiden lasien tulee olla särkymättömiä. Esimerkiksi puun iskeytyessä metsäkoneen ikkunaan turvalasin kestävyys ei välttämättä riitä. Oikea materiaali työkonelasiksi on alkuperäisosinakin lasituksissa käytettävä kovapintainen polykarbonaatti.

Muovilla on työkonelasina useita hyviä ominaisuuksia lasiin verrattuna. Tärkeimpänä niistä on polykarbonaatin erittäin hyvä iskunkestävyys. Polykarbonaatti on myös noin puolet kevyempää kuin lasi. Polykarbonaatin työstäminen on myös helppoa. Materiaali on lujaa ja sitkeää.

Näistä syistä esim. metsäkoneiden, traktoreiden, kaivureiden ja trukkien lasit ovat nykyään pääsääntöisesti lasinkirkasta kovapintaista polykarbonaattia. Tämä materiaali on iskunkestävä ja pinnoitteen ansiosta kestää mm. tuulilasinpyyhkimiä.

Tavallista polykarbonaattia käytetään puolestaan kohteissa, joissa naarmuuntumisesta ei ole suurta haittaa, kuten lampunsuojina ja pieninä ikkunoina.

Materiaalin valinta työkonelasiksi

Valinta pinnoittamattoman polykarbonaatin ja kovapintaisen polykarbonaatin välillä työkonelasissa tehdään asennuskohteen mukaan. Pääasiassa metsäkoneissa, traktoreissa ja kaivureissa ikkunaksi valitaan kovapintainen materiaali.

Pinnoittamatonta polykarbonaattia voidaan käyttää lähinnä pieniin ikkunoihin, joihin ei kohdistu esimerkiksi hankausta. Pinnoittamattoman polykarbonaatin huono puoli työkonelaseissa on naarmuuntumisherkkyys.

Lue blogistamme kuinka valitset oikeat työkonelasit!

Työkonelasit parhaasta materiaalista

Kovapintainen polykarbonaatti päihittää kaikki haasteet, joita kovassa käytössä oleva työkonelasi kohtaa. Polykarbonaatille ominainen sitkeys ja kovuus tuovat turvan iskuja vastaan. Kovapintaisen polykarbonaatin pinnoite taas taklaa peruslaatuisen polykarbonaatin pääongelmat kuten naarmuuntuvuuden.

Kovapintainen polykarbonaatti kestää työkonelasina erinomaisesti iskuja, hankausta ja muita ympäristötekijöitä. Sen käyttölämpötila on -50c – +120c, joten Suomen pakkastalvetkaan eivät ole sen käytölle este. Polykarbonaatissa on mukana UV-suoja, joka estää haurastumisen ja kellastumisen.

Kovapintaiset polykarbonaattilasit on todettu toimiviksi osana EU-säännösten mukaisia ROPS-, FOPS- ja OPS-testejä.
Otathan huomioon, että testit ovat kuitenkin riippuvaisia ohjaamoiden kokonaisrakenteesta, polykarbonaatin paksuudesta ja kiinnitystavasta. Tämän vuoksi kovapintaiset polykarbonaatit on testattava aina loppurakenteen yhteydessä. Testejä suorittaa Suomessa Eurofins.

Työkonelasit mönkijään

Työkonelasit työstettävänä

Sekä pinnoittamaton että pinnoitettu polykarbonaatti on todella helppo työstää. Materiaali on iskunkestävää ja sitkeää, joten lohkeamisvaara on erittäin pieni. Materiaalit toimitetaan molemmin puolin suojakalvoitettuina. Työstö työkonelasiksi kannattaakin tehdä loppuun asti ennen kalvojen irrotusta.

Polykarbonaattia voit sahata, porata ja jyrsiä helposti. Tarkista kuitenkin terien terävyys ja tue kappale kunnolla ennen työstöä. Myös kylmä- ja lämpötaivutus onnistuu. Jyrkissä taivutuksissa kovapintaisen polykarbonaatin pinnoite saattaa kuitenkin vaurioitua. Iskunkestävyys säilyy, mutta pinnoitteen tuomat edut saattavat taitoskohdasta kadota.

Tavallinen polykarbonaatti soveltuu hyvin kiinnitettäväksi liimalla tai ruuveilla. Kiinnitettäessä tulee huomioida lämpötilavaihtelut ja niiden mukanaan tuoma lämpölaajeneminen. Kovapintaisen polykarbonaatin liimaaminen on haasteellista.

Tarkemmat työstöohjeet löydät blogistamme! Esittelemme polykarbonaatin työstöä myös tällä videolla.


Tarjoamme työstöpalveluita, kuten muotoonleikkauksia, porauksia ja muita koneistuksia.

Mikäli sinulla on kysyttävää työkonelaseista, ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Autamme mielellämme!