Ikkunatiiviste ilmastointilaitteelle

Siirrettävän ilmastointilaitteen avulla sisäilman lämpötila pysyy kesällä sopivana. Poistoputken asentaminen tuuletusikkunaan saattaa kuitenkin olla haastavaa ja ilmastointilaitteen mukana tulevat ikkunatiivisteet ovat usein kömpelöitä ratkaisuja.
Pleksilevystä saat siistin ja huomaamattoman ikkunatiivisteen ilmastointilaitteen poistoputkelle.

Ikkunaan asetettavassa, mittojen mukaan tehdyssä pleksilevyssä on juuri sopivan kokoinen reikä ilmastointilaitteen poistoputkelle. Näin lämmin ilma ei palaa saman tien takaisin huoneistoon.
Samalla pleksi estää esimerkiksi ötököiden, roskien tai vaikkapa katupölyn ajautumisen huoneistoon. Kirkas pleksi ei myöskään pimennä tilaa.
Asennuksen helpottamiseksi mittoihin kannattaa jättää muutama millimetri asennusvaraa. Samalla tulee huomioiduksi levyn lämpölaajeneminen.
Ikkunatiiviste ilmastointilaitteelle akryylista tai polykarbonaatista
Sekä akryylia että polykarbonaattia käytetään ilmastointilaitteen ikkunatiivisteen tekemiseen.
Polykarbonaatti on hyvä valinta, jos pleksi asennetaan ja poistetaan useamman kerran kesän aikana.
Akryyli taas sopii hyvin, jos asennuksesta tehdään kiinteä koko kesäksi. Akryyli ei naarmuunnu yhtä helposti kuin polykarbonaatti.
Jos tarvitset muun kuin suorakulmaisen ikkunatiivisteen tai haluat mattapintaisen tai jonkin muun värisen levyn, ota yhteyttä asiakaspalveluumme.
Materiaalivahvuuden valintaan vaikuttaa ikkunan koko:

Työstä itse ikkunatiiviste ilmastointilaitteelle

Jos haluat työstää ikkunatiivisteen itse, voit tilata meiltä myös pelkän materiaalin ja tehdä siihen rei’itykset ja muotoilut itse.
Akryylia on helppo työstää kotikonstein pientä varovaisuutta noudattaen. Lue lisää blogistamme.
Polykarbonaatin työstämiseen löydät ohjeet blogistamme.
Lisää vinkkejä akryylin ja polykarbonaatin työstämiseen alla olevilta videoiltamme.
Ohjeita akryylin työstämiseen:
Ohjeita polykarbonaatin työstämiseen:
Ilmastointilaitteen ikkunatiivisteen asentaminen
Meiltä tilatun ilmastointilaitteen ikkunatiivisteen asentaminen on helppoa. Videolta näet yksityiskohtaiset ohjeet asentamiseen.
Jos sinulla on kysyttävää ikkunatiivisteistä, ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Autamme mielellämme!