Hyvää mieltä Muovialta
Joulun aikaan mietimme kukin tahollamme kuinka voisimme ilahduttaa läheisiämme – tai miksei tuntemattomiakin – erilaisilla joululahjoilla ja yllätyksillä. Myös me Muovialla haluamme jakaa hyvää mieltä. Valitsemme joka vuosi hyväntekeväisyyskohteen, johon teemme lahjoituksen vuoden lopussa.

Muovian toiminta perustuu ekologisuuteen ja hiilijalanjäljen pienentämiseen. Haluamme auttaa luonnon lisäksi myös kanssaihmisiämme. Niinpä joka vuosi kaikki työntekijämme saavat ehdottaa hyväntekeväisyyskohdetta, jota haluaisivat firman tukevan. Keräämme ehdotukset yhteen ja teemme lopullisen valinnan arpomalla, jotta päätös tapahtuu mahdollisimman reilusti.
Tänä vuonna arpa valitsi lahjoituskohteeksemme Sairaalaklovnit Ry:n!
Sairaalaklovnit Ry
“Sairaalaklovnit ry on yhdistys, jonka kouluttamat klovnitohtorit kiertävät lastenosastoilla viihdyttäen ja ilahduttaen pieniä potilaita ja heidän perheitään. Sairaalaklovnit saavat lapset hetkeksi unohtamaan sairautensa ja antavat luvan hyvälle mielelle, vapauttavalle naurulle ja hulluttelulle keskellä sairaalan arkipäivää.
Sairaalaklovnien työskentely tapahtuu aina lapsen ehdoilla ja yhteistyössä henkilökunnan kanssa. Iloinen muisto klovnien käynnistä kantaa pitkälle ja auttaa sairaalakokemuksen käsittelyssä myös jälkikäteen.”
Lahjoitimme Sairaalaklovneille osuuden vuoden tuloksestamme, ja toivomme että tästä on heille apua tärkeässä työssään ilahduttamassa lapsia etenkin näinä vaikeina aikoina.
Muovia toivottaa kaikille rauhallista joulun aikaa!