Muovien työstäminen

Muovimateriaalit ovat ominaisuuksiltaan hyvin erilaisia keskenään. Siksi niiden työstäminen on myös raaka-ainekohtaista. Useimpien muovien työstäminen kotona onnistuu esim. kuviosahan ja porakoneen avulla. Tässä hyödyllisiä ohjeita onnistumiseen. Katso myös vinkkivideo sapluunan tekoon.

Muovimateriaalit ovat ominaisuuksiltaan hyvin erilaisia keskenään. Siksi niiden työstäminen on myös raaka-ainekohtaista. Useimpien muovien työstäminen kotona onnistuu esim. kuviosahan ja porakoneen avulla. Tässä hyödyllisiä ohjeita onnistumiseen. Katso myös vinkkivideo sapluunan tekoon.

Kirkkaat muovit eli pleksit

Akryyli (PMMA)

Akryyli eli PMMA on materiaalina hyvin kovaa, ja siksi murtumis-/lohkeamisherkkää.  Materiaalissa on suojakalvot molemmin puolin. Siitä huolimatta työstettäessä kannattaa varoa pintaa, jotta se ei pääse naarmuuntumaan. Lue lisää akryylin ominaisuuksista ja työstöstä tästä artikkelista.

Sahaus

Akryyliä voi leikata kuviosahalla, vannesahalla tai kenttäsirkkelillä. Sitä ei pysty rälläköimään rikkoontumisvaaran vuoksi.  Leikkaavan terän terävyys kannattaa tarkistaa. Käytä mieluiten tiheähampaista terää. Onnistuaksesi kappale on tuettava hyvin tasaista pintaa vasten jottei se liiku terän mukana. Hidas eteneminen on akryylin kanssa valttia.

Poraus

Akryylin poraaminen onnistuu terävillä puuterillä tai muoville tarkoitetuilla erikoisporanterillä. Jälleen kappaleen tuenta on tärkeää. Poraamista ei kannata tehdä tyhjän päällä, vaan se on tuettava tasaista pintaa vasten.

Ruuvikiinnitys

Akryyli soveltuu kiinnitettäväksi ruuveilla, mutta vaatii onnistuakseen esireiät. Itseporautuvia ruuveja ei voi käyttää. Reikien tulee olla muutaman millin suurempia kuin itse ruuvi on, koska muovit elävät lämpötilojen mukaan. Reiän ollessa liian pieni, on riski että pleksi rikkoutuu lämpölaajentumisen takia. Lisäksi ruuvinkannan ja pleksin väliin suosittelemme kumiprikkaa, jolloin kiinnitykseen tulee joustoa.

Taivutus

Akryyliä ei voi taivuttaa kylmänä kuin hyvin loivalle kaarelle. Jotta akryyliin saa teräviä kulmia tai kaaria, se tarvitsee lämpöä. Jos kappaleen koko ei ole kovin suuri, voit käyttää kuumailmapuhallinta tai muita lämmittimiä. Akryyli tarvitsee taipuakseen yli 120 astetta. Lämmittäminen kannattaa aina aloittaa hieman kauempaa, jottei materiaali lähde sulamaan tai kuplimaan. Taivutettu kohta säilyttää muotonsa hyvin.

Liimaus

Akryyli on helposti liimattava materiaali. Akryyliä liimattaessa suositeltava liima on Acrifix 192.

Maalaus

Akryyli on helposti maalattavissa oleva materiaali. Maaleina voidaan käyttää mm. öljy-, alkydi-, spray- ja akryylimaaleja sekä maalitusseja.

Lue lisää akryylin työstöstä blogista!

Polykarbonaatti eli PC (normaalipintainen ja kovapintainen)

Polykarbonaatti on ihanteellinen materiaali työstää. Se on iskunkestävä ja sitkeä, joten sitä on erittäin hankalaa saada rikkoutumaan. Materiaalissa on suojakalvot molemmin puolin. Työstettäessä kannattaa siitä huolimatta varoa pintaa, jotta se ei pääse naarmuuntumaan. Varsinkin normaalipintainen PC on pehmeä pinnaltaan, joten jälkiä tulee helposti. Lue lisää polykarbonaatin ominaisuuksista ja työstöstä tästä artikkelista.

Sahaus

PC:tä voi leikata kuviosahalla, vannesahalla tai kenttäsirkkelillä. Sitä ei voi rälläköidä. Vaikka se ei mene rikki, niin leikkauskohta sulaa.  Leikkaavan terän kunto kannattaa tarkistaa. Käytä mieluiten tiheähampaista terää. Kappale kannattaa tukea hyvin.

Poraus

PC:tä pystyy poraamaan terävillä metalli- tai puuterillä sekä muoville tarkoitetulla erikoisporanterillä. Jälleen kappaleen tuenta on tärkeää.

Ruuvikiinnitys

PC soveltuu kiinnitettäväksi ruuveilla, mutta vaatii onnistuakseen esireiät. Itseporautuvia ruuveja ei voi käyttää.  Reikien tulee olla muutaman millin ruuvia suurempia, koska muovit elävät lämpötilojen mukaan. Vaikka PC on iskunkestävä, sekin elää lämmössä paljon. Jos reiät ovat liian pieniä, PC:hen tulee jännityssäröilyä lämpölaajentumisen takia. Ruuvinkannan ja PC:n väliin suosittelemme kumiprikkaa, jolloin kiinnitykseen tulee joustoa.

Taivutus

Normaalipintaista polykarbonaattia voi taivuttaa kylmänä ilman rikkoutumisen vaaraa. Taivutuksen voi tehdä kanttikoneella tai muulla vastaavalla. Myös lämmöllä voi taivutuksia tehdä, mutta polykarbonaatin taivutuskohta saattaa kaareutua.

Kovapintaista polykarbonaattia voi taivuttaa myös kylmänä, mutta siinä oleva pinnoite rikkoutuu. Tämä ei vaikuta varsinaisesti materiaalin ominaisuuksiin, muutoin kuin ulkonäöllisesti. Taivutuskohdassa pinnoite näyttää hämähäkinseittimäiseltä.

Polykarbonaatti palautuu hieman varsinkin kylmätaivutuksen jälkeen, joten se kannattaa taivuttaa hieman yli.

Liimaus

Polykarbonaatteja voi liimata, mutta kovapintaisesta materiaalista tulee poistaa pinnoite liimattavasta kohdasta.

Lue lisää polykarbonaatin työstöstä blogista!

Perusmuovit

Polyeteenit (PE 300 / PE 500 / PE 1000)

Polyeteenejä on saatavana useampana laatuna, mutta niiden työstäminen on hyvin samankaltaista keskenään. Polyeteenejä on helppo työstää niiden sitkeyden ja pehmeyden vuoksi.

Sahaus

Polyeteenejä voi leikata kuviosahalla, vannesahalla, kenttäsirkkelillä – ohuempia jopa pokasahalla. Materiaali lastuaa helposti. PE:tä voi jollain tapaa jopa rälläköidä, mutta sulamisen vaara on olemassa.  Leikkaavan terän terävyys kannattaa tarkistaa. Kappaleen tuenta pöytäpintaa vasten helpottaa työtä.

Poraus

Polyeteeniä voi porata terävillä metalli- ja puuterillä sekä muoville tarkoitetulla erikoisporanterillä.

Ruuvikiinnitys

Polyeteenejä voi kiinnittää ruuveilla tai vaikkapa pop-niiteillä. Reiät kannattaa tehdä muutaman millin suuremmiksi kuin itse ruuvit, koska muovit elävät lämpötilojen mukaan. Polyeteenit eivät rikkoudu, eikä niihin tule jännityssäröilyä. Ne saattavat kuitenkin pullistua lämmön vaikutuksesta.

Taivutus

PE-muoveja pystyy taivuttamaan kylmänä esim. kanttikoneella tai lämmöllä kuumailmapuhaltimella tai muulla vastaavalla. Taivutuksen jälkeen materiaali tulee kiinnittää mekaanisesti kiinni, koska taivutuskohta pyrkii suoristumaan.

Liimaus

Polyeteenejä on erittäin haasteellista liimata niiden öljymäisen pinnan vuoksi. Varmin kiinnitystapa on mekaaninen kiinnitys.

ABS ja PS (polystyreeni)

Sahaus

Näitä materiaaleja voi leikata kuviosahalla, vannesahalla ja kenttäsirkkelillä. Materiaali lastuaa helposti.  Tarkista leikkaavaan terän terävyys. Kappaleen tuenta pöytäpintaa vasten helpottaa työtä.

Poraus

ABS- ja PS-materiaaleja voi porata terävillä metalli- ja puuterillä sekä muoville tarkoitetulla erikoisporanterillä.

Ruuvikiinnitys

ABS- ja PS-levyt voi kiinnittää ruuveilla. Reiät kannattaa tehdä muutaman millin suuremmiksi kuin itse ruuvit, koska muovit elävät lämpötilojen mukaan. Materiaalit eivät rikkoudu helposti, mutta ne saattavat pullistua lämmön vaikutuksesta.

Taivutus

Näitä materiaaleja ei pysty taivuttamaan kylmänä kuin hyvin loivalle kaarelle. Jotta ABS- tai PS-levyihin saa teräviä kulmia tai kaaria, tarvitaan lämpöä. Jos kappaleen koko ei ole kovin suuri, voidaan käyttää kuumailmapuhallinta tai muita lämmittimiä. Lämmittäminen kannattaa aina aloittaa hieman kauempaa, jottei materiaali lähde sulamaan tai kuplimaan. Taivutettu kohta säilyttää muotonsa hyvin.

Liimaus

ABS on helposti liimattava materiaali. Asetoni on paras aine tähän. Voit käyttää myös muita muoville suositeltuja liimoja. Myös PS liimautuu helposti yleisimmillä muoviliimolla.

Maalaus

Molempia materiaaleja on helppo maalata. Maalit pysyvät niissä yleisesti ottaen hyvin.

Tekniset muovit

PA / POM / PET

Teolliset muovit ovat hieman työläämpiä koneistettavia kuin polyeteenit. Ne ovat kovempia ja myös lohkeamisherkempiä.

Sahaus

POM ja PET ovat keskenään hyvin samankaltaisia sahattavia. Ne ovat suhteellisen kovia, lastu on lyhyt, eivätkä ne sula helposti. Paksuissa materiaaleissa saattaa olla sisäisiä jännityksiä, jotka ilmenevät kaareutumisella sahauksen jälkeen.

PA on sitkeä materiaali, joka sulaa helpommin. Tästä syntyvä lastu on pitkä ja sitkeä.

POMin ja PETin sahauksessa kannattaa käyttää harvahampaista, terävää terää.

Poraus

POMia ja PETiä voi porata terävillä metalli- ja puuterillä sekä muoville tarkoitetulla erikoisporanterillä.

Ruuvikiinnitys

POM-, PET- ja PA-materiaalit voi kiinnittää ruuveilla. Reiät kannattaa tehdä muutaman millin suuremmiksi kuin itse ruuvit, koska muovit elävät lämpötilojen mukaan.

Taivutus

Teollisten muovien taivuttaminen lämmöllä tai kylmänä on erittäin haastavaa –  jopa lähes mahdotonta. Murtumisvaara on erittäin suuri.

Liimaus

Näihin materiaaleihin ei ole saatavana liimoja, joiden tarttuvuus olisi riittävä. Varmin kiinnitystapa on mekaaninen kiinnitys.


Henkilösuojaimien käyttö

Muoveja koneistettaessa kannattaa käyttää henkilösuojaimia. suojalasit, hanskat (terävät reunat) ja kuulosuojaimet ovat suositeltavia.

Näin teet sapluunan

Kun tarvitset tuotteen valmistettuna tarkasti mittojesi mukaan, on työstöä varten hyvä tehdä sapluuna. Tällöin tuotteesta tulee juuri haluamasi kaltainen. Katso sapluunanteko-ohjeet videolta!

sapluunan teko

Blogien kategoriat